Rahat riittämään


Opiskelija joutuu tarkasti miettimään, miten rahat riittävät. Liikkumaan pitää päästä. Mutta mihin on oikeasti varaa?

Oma henkilöauto (tai mopoauto) on monen unelma. Auto saattaa tuntua vapauden vertauskuvalta, jonka ansiosta pääsee liikkumaan oman tahtonsa mukaan. Henkilöauto voi joskus olla myös välttämätön hankinta, jos joukkoliikenteen palveluja
ei ole riittävästi saatavilla.

Autoilun arkipäivään kuuluvat myös kustannukset, joita yleisesti pidetään varsin korkeina. Rahaa pitäisi löytyä kaikkiin auton ylläpitoon liittyviin kuluihin. Polttoaine (bensa tai diesel) on oikeastaan vain pieni osa kaikista kustannuksista.

Autoalan etujärjestö Autoliitto ry:n nettilaskurin mukaan keskihintaisella henkilöautolla ajaminen maksaa noin 45 senttiä kilometriltä, kun kaikki kustannukset otetaan huomioon. Näin laskettuna esimerkiksi 10 kilometrin edestakainen matka
maksaisi 9 euroa.

Katso tästä (PDF) oman auton ja Nurmijärvi-lipun kustannusvertailu.